TULE ULOS VANKILASTASI

Little girl with bird cage

Tuntuuko sinusta joskus, että olisit kuin vankilassa? En tarkoita selliä vaan mielen kaltereita, jotka estävät sinua olemasta vapaa. Tuntuu kuin olisit häkkilintu katsellen kaihoisasti vapaana lentäviä lintuja, tai kuin olisit toukka kotelossaan ja haluaisit levittää siipesi kuin kaunis perhonen.

Tiedätkö mitä? Häkkisi ovi ei ole lukossa. Se saattaa olla kiinni ja sinä voit avata sen sisältäpäin. Toki joku voi tulla auttamaan ulkoakin oven avaamisessa, mutta sinun on itse astuttava sieltä ulos.

Mikä meidät saa vankilan kaltaiseen häkkiin? Siihen voi olla monta syytä. Ehkä joku on satuttanut sinua kovasti, loukannut eri tavoin  tai olet kokenut itsesi hyljätyksi. Ehkä tarkkailet itseäsi liikaa tulemalla entistä epävarmemmaksi itsestäsi ja pelkäät toisten arvosteluja. Ehkä et koe voivasi käyttää sinulle annettuja lahjoja tai kykyjä työssäsi tai yksityiselämässäsi vähätellen niitä tai et koe rohkeutta kurottautua niitä kohti. Ehkäpä et koe, että sinä et pysty olemaan aito sinä –  kenties vain määrätyissä tilanteissa tai jatkuvasti. Paljon muitakin asioita voi olla, joilla olet tietämättäsi rakentanut vankilan itsellesi. Usein rakennamme näitä muureja, jotta meitä ei voi satuttaa, mutta itse asiassa rakennamme omaa vankilaamme.

Kun lintu tai muu eläin on häkissä, eläminen voi olla turvallisen tuntuista; häkkiin ei pääse saalistajat vahingoittamaan tai ei ehkä itse tee virheitä kun ei pääse lentämään tai juoksemaan maailmaan täynnä mahdollisia vaaroja. Eläimiä ei kuitenkaan ole tarkoitettu häkkiin. Oletko nähnyt kun vankeudessa elänyt eläin pääsee vapaaksi? Usein se tuntuu ihan riehaantuvan. Se on innoissaan, sillä nyt se on vapaa olemaan sellainen, joksi se on luotu.

Voit luulla olevasi turvassa häkissäsi, mutta itse asiassa et ole. Kuihdut sinne ennen pitkää. Koet aidosti elävästi vasta häkin ulkopuolella. Meitä ei ole tarkoitettu vankeuteen. On aika avata ovi ja uskaltautua riskialttiimpaan maastoon. Meidät on kutsuttu ja luotu iloon ja vapauteen.

Omalla kohdallani se tarkoitti totuuden löytämistä omasta aidosta itsestäni ja uskaltautumista myöntämään, että minullekin on annettu lahjoja ja kykyjä, joita voin käyttää merkitykselliseen elämään vertaamatta itseäni muihin. Esim. kirjoittamisen halu on ollut sisälläni jo vuosia enkä koe olevani mikään ekspertti ja taitava siinä ja jos miettisin kuinka paljon parempia kirjoittajia on kuin minä, en olisi ikinä julkaissut blogianikaan. Jostain oli aloitettava, vaikka jännittihän se. Ei tarvitse olla täydellinen, eikä kukaan meistä ole.

Häkissä vankina ollessa on voinut katsella kaltereiden läpi ja toivoa itselleen toisenlaista elämää. Rohkaisen sinua avaamaan häkkisi ovi ja astu vaikka hetkeksi ulkopuolelle. Se alkaa pian tuntumaan innostavalta ja vapaana eläminen rohkaisee muitakin tulemaan ulos vapauteen.

Mitä sinä haluaisit tehdä jos olisit vapaa? Tee se, ota ensimmäinen rohkea askel ! Nyt heti.

VERTAILUA

vihreä

Kahvila on täynnä erilaisia ihmisiä, nuoria ja vanhempia. Jokainen heistä on oma itsensä, jokaisella on oma tyylinsä, ulkonäkönsä, historiansa. Näyttää levolliselta. Ovatko he kaikki sinut itsensä kanssa? Näin ulkopuolisesta käsin mielestäni kenessäkään ei ole mitään vikaa, kaikki ovat täydellisiä omana itsenään. On helppo katsella sivusta ihmisiä ja jopa tehdä arvioita, stereotypioita; pitääkö tuo henkilö itsestään, huolehtiiko hän itsestään, onko hän menestynyt, minkälainen ammatti hänellä on. Mitäköhän he vastaisivat jos kysyisin keitä he ovat, miten määrittelevät itsensä, mikä on heille tärkeää, mitä asioita he peittelevät tai jopa häpeävät. Säälinkö joitain ihmisiä ulkomuodon perusteella vai kadehdinko heitä? Mistä johtuu itsensä vertailu muihin nähden? Onko ulkomuodolla jotain tekemistä onnellisuuden kanssa? Saadaanko me olla sellaisia kuin olemme vai vaaditaanko meiltä aina enemmän? Ja jos vaaditaan, kuka vaatii; perhe, ystävät, tuntemattomat, yhteiskunta? Onko sillä väliä? Riittääkö, että on juuri sellainen kuin on?

Ensimmäinen lapsi, tyttö – ehkä 5-vuotias, kulkee ohi. Hän tuntui olevan elossa, innostunut ja pirteä. Miksi? Siihen voi olla monta syytä; huolettomuus, uusista asioista kiinnostuminen, luottamus … mutta varmasti myös sekin, että hän ei ehkä vielä kovasti vertaa itseään muihin.

Tunnetko ylemmyyttä tai alemmuutta joidenkin henkilöiden seurassa? Minkälaisia asioita kadehdit ihmisissä – tyylikäs vaatetus, ulospäin suuntautuneisuus, positiivisuus, suuret aikaansaannokset, menestynyt yrittäjä tai urheilija, kirjailija, energisyys, kaunis koti, matkustaa paljon ?

Mitä kartat – epäsiisteyttä, huonommin tai paremmin tienaavia, ”reppanoita”? Minkälaisia asioita nämä tuovat mieleesi? Mitä muuta kadehdit tai kartat? Mitä se kertoo sinusta?

On ihan normaalia ja inhimillistä kadehtia ja karttaa. On hyvä kuitenkin tietää motiivit siihen. Onko jotain mitä voi itse tehdä ja mihin voi vaikuttaa?

Hukkuuko aikuisten energia vertailemiseen? Kun serkkuni tytär, Aida oli 5-vuotias, hän oli vanhempieni mökillä pikkusiskonsa ja veljeni lasten kanssa ja meno oli aika vauhdikasta. Kysyin heiltä miksi lapset jaksavat aina vaan puuhata jotain ja me aikuiset helposti väsymme. Aida vastasi, että lapsilla on aina silmät auki ihmetyksestä. Olipa viisaasti sanottu viisivuotiaalta. Jospa vain vertailun sijaan innostuisimme ympärillä olevasta, innostuisimme pienistäkin asioista, mitkä tällä hetkellä ovat käsillämme !

Miksi edes vertailemme? Emmekö kaikki ole aivan saman arvoisia? Jos ihailemme jotakuta, joka kenties tekee asioita tai on saavuttanut asioita, mitä itsekin haluaisimme, voimme oppia häneltä miten itsekin voisimme tuollaiset asiat toteuttaa. Jätetään kadehtiminen ja säälittely. Välitetään aidosti toisistamme ja katsotaan muuttuuko oma elämämme.

Useiden tuntemat Tyyneysrukous on hyvä muistaa ihan päivittäin:

”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan. ”

 

 

Pitääkö aina olla tehokas

WP_20141014_017

Marraskuun harmaus. Tehokas työssä, tehokas kotona, tehokas kuntoilussa, tehokas terveellisessä ruokavaliossa, itsensä hoitamisessa, ystävyyssuhteissa. Onko aina kiire? Alkaako uuvuttamaan ? Sallitko itsellesi lepoa, rentoutumista, levollisuutta, pois suorittamisen pakosta ?

Joskus tuntuu, että teen asioita tukka putkella, koska ajattelen, että muut sitä minulta odottavat? Olenko kuitenkin armelias itselleni? Onko minusta edes mitään hyötyä/iloa kenellekään jos väsyn totaalisesti?

On täysin sallittua ja jopa inhimillistä levätä välillä, hengähtää ja nauttia elämän pienistä asioista. Marraskuun harmaus saattaa ahdistaa. Mitä voisi tehdä? Ota päivä aikaa itsellesi, vedä kaapistasi vaikka maalaustarvikkeet (tai hanki ne) ja maalaa jotain oikein pirteää. Käperry sohvalle hyvä kirja seuranasi, ehkä rentouttavaa musiikkia, kynttilöitä.  Tee kylpyhuoneestasi rentouttava Spa-elämys kynttilöineen ja kylpyvaahtoineen. Käy kävelyllä, ei millään tehokävelyllä vaan hitaalla nautiskelulla huomioiden ympäristöäsi. Tässä alla erään helmikuisen harmaan päivän mietteitäni muutama vuosi sitten:

”Koirat oli vietävä ulos vaikka oli ankean harmaa ja kostea ilma helmikuun alussa, jolloin mielikuvat vievät mieluummin hohtaviin hankiin ja kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Ajattelin kuitenkin ottaa kiitollisuuden mielialan matkaseurakseni, vaikka ei tosissaan kyllä yhtään kiinnostanut eikä tuntunut siltä. Päätin kuitenkin huomioida ympäristöäni. Alkuun huomasin suuren harmauden, loskaiset kävelytiet, ruskean likaiset tienvarret, ankean olotilan. Ajattelin siis keksittyä muuhun mistä voisin olla kiitollinen. Huomasin, että olen kiitollinen siitä, että voin lähteä ulos ihan omin jaloin. Maassa on rauha, toisin kuin joissain maailman kolkissa.

Olin myös juuri kuullut Australian tukahduttavista helteistä ja vaikka lämmön ystävä olenkin, nautin 0-asteisesta säästä – ei ollut varsinaisesti kylmäkään.

Lähdin metsäpolulle. ”Tuossa nuo puutkin vain seisovat”, ajattelin. Katselin niitä lähemmin ja oli kuin en olisi sillä lailla puunrunkoja ennen katsellut, upeita taideteoksia – ja jokainen erilainen. Pohdiskelin miten voisin kuvailla niitä jos olisin kirjailija tai miten maalaisin ne jos olisin taiteilija. Aloin katsella ympäristöäni jotenkin uusin silmin.

Saavuin pienelle purolle, joka solisi rauhoittavasti. Kuljin pienelle kävelysillalle ja tietä pitkin kulki onnellisen oloinen täti. Samassa puroa pitkin lähes ”juoksi” neljä sorsaparia – tuo täti oli tullut niitä ruokkimaan. Tuntevat jo tädin jalkojen askeleetkin. Tulin iloiseksi katsellessani lintujen kisailua aamupalalla. Tuntui, että rauhoittuminen, tehokkaan lenkkeilyn sijaan toi onnellisuutta. ”

Tehokkuuden yhteiskunnassa on tehokasta levätä välillä ja nauttia elämän pienistä asioista, vaikka puunrungon kuvioista. Hengähdä hetkeksi !

Hengitä