Satuin katsomaan Jari Sarasvuon ohjelmaa alkuvuonna, jossa oli vieraana Noora Västinen. Nooraa mainostettiin naisena, jolla on asenne kohdallaan ja josta meidän suomalaisten tulisi ottaa oppia.
Noin viikko sitten näin World Visionin mainoksen, jossa tämä 80 senttinen pyörätuolissa istuva ilopilleri tuli taas eteeni. Nooran tarttuva nauru jäi vuorokaudeksi mieleni sopukoihin ja putkahti aina erikoisemmissa paikoissa mieleeni, niin, että hymy tai nauru pääsi väkisin ilmoille. Halusin päästä haastattelemaan tätä nuorta positiivisuuden perikuvaa ensimmäiseksi haastateltavaksi Sankari-tarinoihini.
Wikipedia määrittelee sankarin näin: ”Sankari tai sankaritar on kansanperinteessä ja kirjallisuudessa usein tarinan päähahmo eli protagonisti, joka edustaa yleensä positiivisia arvoja. Sankariksi kutsutaan myös muita hahmoja jotka tekevät huomattavia urotöitä. Sankari eroaa tavallisesta hahmosta poikkeuksellisten kykyjensä, onnensa tai rohkeutensa vuoksi, joiden avulla hän yltää sankarillisiin tekoihin…Runousopin mukaan juuri sankarin kohtaamat vaikeudet lisäävät yleisön samaistumista häneen. Monien kansansatujen päähenkilönä on sankariksi kasvava nuorukainen tai nuori tyttö. He ovat usein perheensä kuopuksia, joita muut vähättelevät. Nokkeluutensa tai muiden ominaisuuksiensa avulla he kuitenkin kasvavat sankareiksi.”
Harva varmaan pitää itseään sankarina, ei Noorakaan, vaikka hänen oma määritelmä sankarista on henkilö, joka edustaa positiivisia arvoja ja, jonka elämäntavasta voi sanoa: Wau! Mielestäni Noora on juuri tällainen Wau- sankari.
Noora syntyi 25 vuotta sitten. Vanhemmat odottivat tervettä lasta. Nooralla todettiin synnynnäinen luustonhauraussairaus, jossa luut ovat niin hauraat, että pelkkä aivastus saattaa katkaista kylkiluun. Vanhemmat kuitenkin halusivat Nooralle normaalin lapsuuden, jota ei rajoiteta.
Noora vietti paljon aikaa sairaalassa, on käynyt useissa leikkauksissa ja luutkin ovat murtuneet lukuisia kertoja.
Noora kertoo nettisivuillaan www.nooravastinen.net , että ”Ne eivät kuitenkaan ole koskaan ollut syy olla tekemättä sitä, mitä haluan! Päinvastoin erilaiset haasteet antavat minulle lisää potkua tehdä ja kokeilla asioita, rikkoa rajoja ja kokeilla siipiäni. Uskon, että kaikki on mahdollista, kun vain annamme mahdollisuuksille luvan!”
Noora ammentaa itseluottamusta perheestään, suvustaan ja ystävistään. Hän ei koe koskaan joutuneeksi esim. koulukiusatuksi. Siihenkin voi suhtautua eri tavoin miten tulkitsee toisen sanomisen. Kun Noora meni toiselle luokalle ja uudet ekaluokkalaiset eivät olleet häntä vielä nähneet, ekaluokkalainen poika kysyi Nooralta onko tämä tullut jostain avaruudesta. Noora sanoi: ”Sieltähän minä, näkeehän sen ” Hän on suhtautunut huumorilla ja ymmärtämyksellä lasten ihmettelyyn. Lapset usein vain alkuun ihmettelevät erilaisuutta ja kun heille lyhyesti selittää, asia on ok ja voidaan vaikka olla kavereitakin. Aikuiset enemmän hyssyttelevät ja piilottelevat.
Noora opiskeli merkonomiksi, perusti toiminimen 17-vuotiaana Herbalifen jälleenmyyjänä, opiskeli naurujoogaohjaajaksi ja elämäntaidonvalmentajaksi ja valmistuu pian steinerpedagokiksi. Huh mikä energiapakkaus !
Noora sanoo, että hän on aina tehnyt sitä mitä on rakastanut ja kokenut, että vammaisuus ei ole ollut rajoitus vaan kasvattanut positiivista elämänasennetta ja löytänyt luovasti uusia ratkaisuja. Tietyt vastoinkäymiset toimivat myös sysäyksenä pistää moottori jälleen käyntiin. Viisi minuuttia voi sääliä itseään, sitten riittää.
Kerran Noora oli äitinsä kanssa juoksutapahtumassa, jossa äiti työnsi Nooraa pyörätuolissa. Tiellä oli huomaamaton monttu, johon pyörätuolin pyörät jämähtivät sillä seurauksella, että Noora luokkasi polvensa ja jalkansa pahasti. Maaliin asti kuitenkin mentiin ja Ice Poweria kipukohtiin. Illalla Nooran oli määrä vetää naurujoogakeikka, mutta hän sanoi äidilleen, ettei voi mennä sinne nauramaan kun niin polvea särkee. Äiti vastasi: ” Estääkö polvi sinua nauramasta, eihän sinulla ole leukaluut murtuneet!” Särkylääkettä siis poskeen ja vetämään iltaa, jonka aikana koko polvikipukin unohtui.
”Mihin keskität huomiosi; kipuun vai johonkin muuhun? Annatko kivun määrittää elämäsi vai teetkö silti asioita, vaikka vähän sattuukin”, pohtii Noora.
Juteltiin myös mm mukavuusympyrästä pois astumisesta. Kysyin mikä Nooralle oli ollut pelottavaa vai oliko mikään. Hän sanoi kärsineensä superjännityksellä esiintymistä. Hän oli Herbalifen tilaisuuksissa käynyt puhumassa kuukausittain. Hän oli sanonut kollegoilleen, että pakottakaa minut puhumaan puoli tuntia joka kerta. Tosin hän oli katunutkin sanojaan, mutta aina noussut lavalle. Ensin tosin oli käynyt jännitykseltään oksentamassa vessassa ja sitten puhumaan hyvinvoinnista jopa sadoille.
Monta muutakin mielenkiintoista ajatusta vaihdoimme, ehkä niitä tulee muissa artikkeleissani esille.
Nooran fyysiset rajoitukset ovat näkyvissä, mutta meillä varmaankin kaikilla on suurimmat rajoitukset mielessämme. Estävätkö mielemme rajoitukset meitä jostain vai etsimmekö ratkaisut ja elämme täyttä elämää löytäen merkityksen elämällemme sydämestä käsin ei ympäristön odotuksista tai siitä mitä muut mahdollisesti ajattelevat toimistamme ? Haluaisitko olla rohkea?
Kiitokset Noora, rohkaisustasi, elämänasenteestasi, valoisuudestasi ja tarttuvasta naurustasi !
Omilla sivuillasi sanot ”Monista haasteista huolimatta olen saanut omalle elämälleni niin hyvät lähtökohdat, joten olen aina kokenut kannustamisen, toisten auttamisen ja tukemisen luonnolliseksi. Siitä on oikeastaan tullut kutsumukseni, eräänlainen elämäntehtäväni. Nautin kun saan olla työni kautta tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, kannustaa heitä toteuttamaan omia unelmiaan ja tuoda valoa jokaisen kohtaamani ihmisen jokaiseen päivään! ” Tätä olet tehnyt tänäänkin 🙂
Mahdottomasta Mahdollinen 